torstai 3. marraskuuta 2011

Onnistunut epäonnistuminen

Onderweg

Pompoenen!

Glazen bij Piet Hein Eek

Brei graffiti

Terveisiä syyslomalta! Meidän perhe vietti mukavan viikon Hollannissa, tavattiin ystäviä ja sukulaisia, vierailtiin kurpitsajuhlilla, nähtiin Piet Hein Eekin studiolla ihania (ja peevelin kalliita) huonekaluja ja bongattiin neulegraffiteja Leidenissä. Mukavaa oli, viikko humahti ohi yhdessä vilauksessa.

Leiden

Joskus viime keväänä aloitin perusvillatakin Dropsin Alaskasta, tutulla The Tailored Sweater -metodilla. En tiedä mikä meni vikaan (syytän maidontuotantoa ja hormoneja), mutta takista tuli aivan liian pieni. Tämän pikkuseikan huomasin tietysti vasta loppumetreillä, joten ei huvittanut purkaa. Tuli sitten mieleen, että miehen sisko, minua huomattavasti kapoisempi naisihminen, on jo jonkin aikaa varovasti toivonut neulelahjaa. Sisko ilahtuikin kovasti kuullessaan että saisi pipon sijasta villatakin. Onnea epäonnessa!*

Vest voor Rineke

Takki oli hänelle hiukkasen liian väljä, joten neule pyörähti pari kierrosta anopin kuivaajassa, ja hyvä tuli. Alaska tiivistyi oikein nätisti, ja varmaan huopuisikin, jos sitä kauemmin kuivausrummussa pyörittäisi. Oikein mukavan tuntuista lankaa muutenkin, voisin hyvin käyttää sitä toistekin.

Rinekes vestje

Yksi pieni, tosin taas onnekas moka, takista vielä löytyy. Kauluksessa on osa kudottu superwash-villalla, joten sepäs ei huopunutkaan. Iltahämärissä tuota kudoin, ja samanväristä, samanpaksuista harmaata oli eksynyt neulekassiin toisesta projektista... mutta tuon mokan ansiosta kaulus laskeutuu oikein nätisti, joten sovitaan, että se on salaa itseltä harkittu designelementti.

Vest voor Rineke

Piristeeksi virkkasin kukkasen Hedda-piposta ylijääneellä langlla. Koristeena nappeja, helmiä ja sitä nauhaa, jota löytyy aina kaupan paitojen olkasaumoista.

Tykkään takista kovasti, joten aion kutoa toisen samanlaisen itselleni – pitää vain olla tarkempi mittojen kanssa. Sitä ennen pitää kuitenkin saada valmiiksi pari keskeneräistä neuletta.

*Kuulostaa ihan Johan Cruijffilta, joka päästelee suustaan syvällisiä lausahduksia tyyliin "Ieder nadeel heb z'n voordeel", eli jokaisella haitalla on hyötynsä.

5 kommenttia:

  1. Kivan näköinen villatakki, tuo kukkanen sopii oikein mainiosti piristämään harmaata väriä. :)

    VastaaPoista
  2. Kauniita kanavamaisemia, Hollannissa haluaisin joskus käydä...

    Ihanan harmaa takki, oispas kiva saada tuollainen lahjaksi :D Neulojalle ei vaan kukaan neulo lahjoja...

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille!

    Emma, Hollannissa kannattaa ilman käydä! Ajattelin jossain vaiheessa kirjoittaa omista suosikkipaikoistani, kun on tullut tuollapäin aika tavalla kierreltyä:)

    VastaaPoista
  4. uijui, ihana takki, ja järjettömän ihania kuvia.

    VastaaPoista
  5. Kauniita kuvia ja suloinen kukka!

    VastaaPoista